Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista

Pitkästä aikaa!

19.11.2011 - 10:20

Lokakuussa ehdimme käydä kahdessakin kissanäyttelyssä. Alkupuolella kuuta olimme Nekun kanssa  viikonlopun Jyväskylässä. Nekku kisasi tuolloin viimeistä kertaa nuorten luokassa. Vastassa oli molempina päivinä kaunis kilpasisko Alexandra. Lauantaina Nekku jäi kakkoseksi, Aksun jatkaessa aina paneeliin ja voittoon saakka! Onnea Aksu! Sunnuntaina osat vaihtuivat kun tuomari valitsi Nekun paremmaksi ja aina loppukilpailuun saakka. Vaikka paneelissa Nekku jäikin kakkoseksi, paras palkinto oli se, kuinka hienosti Nekku käyttäytyi vaikka tilanne oli varmasti todella jännittävä.

Seuraavana viikonloppuna matkustimme Kangasniemelle ja myös Kasperi pääsi pitkästä aikaa mukaan esittelynäyttelyyn. Kasperi ei tätä elettä suuremmin arvostanut, mutta suostui kuitenkin esittäymään yleisölle ja näyttämään miltä komean venäjänsinisen kollin kuuluukin näyttää.

Kasperi Jörrikkä

Nekku Nökötti

Kuva: Jaana M.

Kuva: Jaana M.

Kuva: Jaana M.

Näytelyn jälkeen meillä oli tilaisuus päästä tapaamaan ptkästä aikaa Nestoria, Nekun veljeä siis. Tässä muutama kuva. Eikös olekin pojasta kasvanut kovasti komea kolli!

Marko ja Nestori

Minne pojat katselevat..?

 

Myös erään tietyn kollin pitkällinen odotus palkittiin vihdoin! Kun Manteli antoi merkin, Mighty-kolli matkusti Helsingistä Katajamäelle häitä viettämään. Häät olivat hyvin nopeat, vain noin vuorokauden, koska nuori sulhanen tuntui olevan hyvin tietoinen matkan tarkoituksesta ja hoiti homman reippaasti.

Hääsviittinä toimi tällä kertaa kylpyhuone, jossa valokuvien ottaminen oli aika haasteellista kehnosta valaistuksesta johtuen.

Nuori kolli puhkuu intoa!

Morsion levätessä voi sulhokin hieman leikitellä.

Nyt siis odottelemme tuottivatko häät hedelmää. Ainakin nyt parin viikon jälkeen Mantelin ruokahalu on kasvanut ja hieman lommoilla olleet kupeet ovat jo somasti pulskistuneet. Myös nisät erottuvat selvästi vatsakarvojen joukosta.

Manteli valitsi lepopaikakseen kylpyhuoneen pöydän, jolla oli pino pehmoisia tyynyjä odottamassa pyykkiin pääsyä.

 

 
Miia  kirjoitti 18.11.2011 - 23:03
Pikkukissoja! Söpöjä... Milloin on Mantelin laskettu aika? Käytteko koskaan tääl pääkaupunkiseudulla näyttelyissä?
Marjaana kirjoitti 19.11.2011 - 13:32
Voi miten hienoja uutisia! Toivottavasti hääyö oli hedelmällinen ;) Komeita kuvia kissoista, ovat omat voittonsa ansainneet.

Hoksasin juuri, että luen parhaillaan kirjasarjaa Katajamäestä! :)
Saara kirjoitti 20.11.2011 - 16:26
Hienosti on Nekku pärjännyt ja kaunis on kuin mikä! Nestorinkin tunnistaa Mantelin pojaksi ja Nekun ja Nadjan veljeksi helposti. Me palattiin juuri 10 päivän reissusta ja tuotiin Nadja-neiti kummitädin luota hemmotteluhoidosta maalta. Taitaa mennä taas päivä pari, että ollaan Naden kanssa sinut- sen verran oudoksuen se meitä nyt kiertelee ja tutkiskelee kotia. :-)
Suvi kirjoitti 21.11.2011 - 09:30
Näyttelytouhut ovat nyt jonkun aikaa tauolla noiden pentusuunnitelmien vuoksi. Joskus ollaan kyllä poikettu etelän näyttelyihinkin, vaikka enimmäkseen osallistutaan näihin mitkä ovat vähän lähempänä. Ilmoittelen kyllä Miia, jos siellä suunnalla liikumme!

Talomme nimeksi tuli Katajamäki, koska tontilla kasvoi aikaisemmin melkeinpä pelkästään katajaa! Ja korkealla mäellä kun ollaan, nimi tuntui sopivalle.

Toivottavasti Nadja teidät hyväksyy taas palvelijoikseen. On varmaan oikkunsa perinyt äidiltään, Manteli nimittäin osoittaa mieltään ronkeloimalla. Jos minä en ole kotona, se ei kertakaikkiaan suostu syömään _mitään_ muuta ruokaa kuin raksuja. Heti kun tulen kotiin, maistuu taas melkein mikä tahansa muukin ruoka!
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja
Suvi

Kuvia ja kuulumisia. Tarina sai alkunsa pienen venäjänsinisen kissanpennun kotiutumisesta Katajamäelle ja on jatkunut pentupäiväkirjana kahden FIN*Bessemjaka's pentueen kasvaessa. Tarinaa jatkaa Nekku, joka toivottavasti jatkaa myös Bessemjanka's -sukua.

Kävijälaskuri