Illat ja päivätkin ovat olleet niin hämäriä etten ole saanut edes otettua kunnollisia valokuvia. Ulkona puuhastelu on vaihtunut tupa-askareiksi ja sehän on kissojen mielestä vain mukavaa. Neulomme ja virkkaamme yhdessä, luemme lehtiä yhdessä, kyrmötämme yhdessä sohvalla huovan alla ja nautimme takkatulen luomasta lämpimästä. Ostin muutaman uuden huonekalun, niissä on ollut kissoillekin ihmeteltävää. Ja vielä enemmän on ihmetelty vanhoja huonekaluja jotka odottavat loppusijoituspaikkaa eteisessä. Kyljellään makaava tv-taso on huippukiva leikkipaikka! 

Rakastan kynttilöitä. Kissaperheessä niiden kanssa on vaan noudatettava erityistä varovaisuutta. Kynttilänliekki on turvassa kissoilta lyhdyn sisällä, lampetissa tai roikkuvassa kynttelikössä, avopäin en uskalla kynttilöitä polttaa vaikka kissat eivät suurta mielenkiintoa niitä kohtaan osoitakaan.

Tilasin taas saksalaisesta nettikaupasta kissoille ison kuorman ruokaa. Asettelin ja järjestelin purkkeja ja purnukoita kissanruokakaappiin. Menin hetkeksi tupaan kun kaapilta kuului kamala meteli, säilyketölkkejä putoili pöydälle ja lattialle ja pelästyneitä kissoja sinkoili sinne ja tänne. Tietysti luulin että asialla oli Konsta the Utelias Ahmatti ja toruinkin sitä mennessäni kaapille. Mutta kukas sieltä kurkistikaan tölkkien keskeltä? No Mantelipa tietenkin!

Viikko sitten olimme viikonlopun poissa kotoa, ensimmäistä kertaa Mantelin meille muuton jälkeen. Äitini ja anoppini kävivät kissoja katsomassa päivittäin kolmekin kertaa. Anoppini laittoi minulle viestin että Manteli on ihku. Äitini kertoi että kun hän oli käynyt pitkäkseen, oli Manteli tullut onnellisena kehräämään ja nukkumaan hänen vatsan päälle. Eipä siis paljon ujostele! On onni että meillä on kaksikin tuttua ja luotettavaa kissanhoitajaa, jotka vieläpä asuvat ihan lähistöllä. Koska kissamme syövät vain tuoreruokaa, on niitä käytävä ruokkimassa useamman kerran päivässä.